- Tämä tapahtuma on mennyt.
Museojunat Lahti–Uusikylä
14 heinäkuun 2024 klo. 11:45
Sunnuntaina 14.7. on mahdollisuus lähteä aidon museojunan kyydissä Lahdesta Uuteenkylään.
Junaa vetää ”Vemppu” nimellä tunnetut Dv15 ja Dv16-museodieselveturit, jotka ovat olleet arkinen näky Lahden ja Kouvolan välillä, mm. Lahti-Uusikylä järjestelyjunissa 1990-luvun alkuun asti. Vempuilla perässään kulkee 1940-, ja 1950-luvun puukorisia vaunuja.
Juna tekee päivän aikana kaksi edestakaista matkaa Lahden ja Uudenkylän välillä, mahdollistaen edestakaiset matkat sekä Lahdesta sekä Uudestakylästä. Juna lähtee Lahdessa Salpausselän seisakkeelta, ja matkallaan Uuteenkylään pysähtyy Lahden rautatieasemalla, Villähteellä ja Nastolassa.
Museojuna on osa juhlallisuuksia, jossa istutetaan Valtionrautateiden keskuspuutarhan kehittämä Rautatieomenapuu Uudenkylän rautatieasemalle. Rautatieomenapuun istutusjuhla on osa valtakunnallista liikenne- ja viestintäministeriön ohjaamaa hanketta rautatieasemapuistojen perustamisen 150 vuoden merkeissä.
Parin tunnin edestakaisen matkan lisäksi on mahdollista yhdistää museojuna ja Taidebussi. Ensimmäisen museojunan saavuttua Uuteenkylään, pidetään asemalla rautatieomenapuun istutustilaisuus, jonka jälkeen lähtee maksuton Taidebussi joka vie Neljän kartanon maisematietä Sylvöjärven ympäri Immilän Myllyn kautta Toivonojan kartanon Kesänäyttelyyn. Taidebussi palaa Uudenkylän rautatieasemalle siten, että siitä ehtii mukavasti iltapäivän museojunaan takaisin kohti Lahtea.
Aikataulut ja lippujen hinnat: