Rautateillä ja rautatieharrastuksella on Haapamäellä pitkät perinteet. Suuren risteysaseman hiljentyminen 1970-luvulla rakennettujen Tampere-Seinäjoki ja Orivesi-Jyväskylä -oikoratojen rakentamisen seurauksena jätti myös suuren varikkoalueen veturitalleineen vajaakäytölle. Varikon toiminnan hiljentyminen edelleen 1980-luvulle tultaessa ja idea höyryveturipuistosta sai myös rautatieharrastajat liikkeelle.
Aktiivinen talkootoiminta alkoi syksyllä 1987, jolloin veturitallilla aloitettiin höyryveturien kunnostaminen perustettavaa Höyryveturipuistoa varten. Ensimmäinen rautatieharrastusyhdistys Haapamäellä, vanhan tavaravaunukaluston säilyttämiseen erikoistunut Wanhat Waunut ry, perustettiin syksyllä 1988. Siitä lähtien talleilla on työskennelty vanhan rautatiekaluston säilyttämisen eteen yhden tai useamman eri puolella Suomea toimineen yhdistyksen talkoovoimin.
1990-luvulle tultaessa toiminta oli laajentunut voimakkaasti ja toimintamahdollisuuksien varmistamiseksi myös tulevaisuudessa päätettiin vuoden 1993 syksyllä perustaa Haapamäelle oma rautatiekaluston kunnostamiseen ja säilyttämiseen erikoistunut yhdistys. Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n (HMVY) perustava kokous pidettiin 4.12.1993 Haapamäen veturitallilla. Syksyllä 1994 tehtiin ensimmäinen sopimus Haapamäelle sijoitetun Keuruun Matkailu Oy:n omistaman rautatiekaluston hallinnasta ja käytöstä kaluston omistajan ja HMVY:n välillä. Sittemmin vastaavanlainen sopimus solmittiin myös VR Osakeyhtiön kanssa. Vuoden 1996 alusta HMVY solmi yhteistyösopimuksen VR Osakeyhtiön kanssa, joka määritti ehdot Haapamäen talliraiteistolla liikennöimiseen.
1990-luvun aikana pääsi myös yhdistyksen hallinnassa olleella museokalustolla liikennöinti hyvään vauhtiin. Dm7-moottorivaunuja käytettiin paitsi museoliikenteessä mm. Haapamäen-Virtain radalla, myös viranomaisten katselmusajoilla. Höyryveturipuiston aukioloaikoina ajettiin yleisöajoja varikon raiteistolla, ensin Pr1- ja sittemmin Vr1-sarjan höyryveturilla. Pidempiä museoajoja tehtiin eri kalustoyksiköillä ympäri Suomen, mm. Dm9-sarjan moottorijunalla Pohjanmaalle sekä Dm7-moottorivaunuilla peräti Venäjän Karjalaan saakka. Vuonna 1999 saatiin oma jäsenlehti, kun Museorautatieyhdistys ry:n ja Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry:n kustantamasta Resiina-lehdestä tuli myös HMVY:n jäsenlehti.
1990-luvun lopussa alkoi rautatieharrastustoiminnan päälle keräytyä mustia pilviä. Höyryveturipuiston hankaluudet, museovetureiden ja -vaunujen romutukset, toimitilojen vuokrasopimusasiat ja heikko taloudellinen tilanne koettelivat myös rautatieharrastajien voimia. Hankalin tilanne oli vuoden 2003 keväällä, kun yhdistyksen majoitusrakennuksena toimineen VR:n entisen lepohuonerakennuksen vuokrasopimus irtisanottiin. Majoitustilat jouduttiin siirtämään vanhaan makuuvaunuun ja hetkeen ei veturitallilla ollut edes toimivaa suihkua käytössä. Vaikeuksista huolimatta työ museokaluston parissa jatkui ja toimintaa vietiin jatkuvasti eteenpäin.
Vuoden 2004 lopulla tapahtui kauan odotettu suuri käänne parempaan. Yhteistyö ja luottamus Keuruun kaupungin ja Höyryveturipuiston yrittäjänä vuoden 2003 alussa aloittaneen Martti Vainion kanssa saatiin vakaalle pohjalle ja Keuruun kaupunginhallitus hyväksyi HMVY:n tarjouksen veturitallin, sitä ympäröivän maa-alueen ja Keuruun Matkailu Oy:n omistaman rautatiekaluston ostamisesta. Kauppa solmittiin virallisesti 28.2.2005. Lisäksi solmittiin yhteistyösopimus Höyryveturipuiston kanssa. Rautatiemaailmassakin oli samaan aikaa tapahtunut suuria muutoksia. Uuden rautatielain ja viranomaismääräysten myötä myös rautatieharrastajien yhdistyksille oli tullut mahdollisuus hakea oma ns. turvallisuustodistus ja liikennöintilupa. Tämä tarkoitti mahdollisuutta toimia itsenäisenä, VR:stä riippumattomana rautatieliikenteen harjoittajana. HMVY:n hakemus hyväksyttiin keväällä 2005.
HMVY oli siis lopulta saanut omat toimitilat, josta alettiin käyttämään nimitystä ”Museovarikko”, ja luvan ajaa junia itsenäisesti koko Suomen rataverkolla. Suurin osa kalustosta oli ostettu yhdistykselle ja jäljelle jääneistä yksilöistä tehty hallinta- ja käyttöoikeussopimukset.
Museovarikkoa lähdettiin kunnostamaan ja kehittämään määrätietoisesti kiinteistön siirryttyä yhdistyksen omistukseen. Veturitallin ikkunat ja isot veturiovet kunnostettiin vuosina 2008-2012. Vanha sisäsaunan tilalle rakennettu uusi sauna ajanmukaisine pesutiloineen otettiin käyttöön keväällä 2009.
Veturitallin lisäksi myös muita osia Museovarikosta on lähdetty kunnostamaan. Veturitallin vieressä oleva kaksoisvahtitupa-tyyppisen asuinrakennuksen ulkopuolinen korjaus tehtiin 2009-2011. Ulkoalueiden kunnostus on aloitettu ns. naftapiikin eli tankkausalueen raivauksella ja tulevaisuudessa alueelle keskitetään höyryvetureiden halko- ja hiilivarasto.
Myös museokalustokokoelmamme on laajentunut merkittävästi. HMVY omistaa yli 110 kalustoyksikköä ja kaikkiaan noin 50 museoveturia ja -vaunua on liikennekelpoisessa kunnossa. Merkittävimpiä kalustolahjoituksia viime vuosilta ovat olleet Museoveturiseura ry:n lahjoittama Move 51h -veturi, Postimuseon lahjoittama P-sarjan postivaunu nro 9935 vuodelta 1871 ja tietenkin VR:n vuonna 2012 tekemä 12 höyryveturin lahjoitus.
Kaluston kunnostuksessa on panostettu viime vuosina matkustajavaunuihin, mutta muutakaan kalustoa ei ole unohdettu. Muutamista vuoden 2005 jälkeen uudestaan liikenteeseen kunnostetuista kalustoyksiköistä mainittakoon puukoriset päivävaunut Ei 22333 ja 22612, EFi 22380, makuuvaunut CEm 2460 ja Em 2186, konduktöörivaunut F 3525 ja Fo 22508, dieselmoottorivaunuista Dm7 4209, tavaravaunuista avovaunu Hdk 99713, soravaunu Ma 86 220, säiliövaunut Gob 199 385 ja BGo 0199 097, sementtivaunu Silk 14 702 sekä lämminvaunu Ggk 33 841.
Tulevaisuuden haasteina ovat kasvava kalustomäärä ja toimitilojen kunnostaminen vastaamaan lisääntyviä tarpeita. Esimerkiksi kunnostettu kalusto kaipaa sääsuojaa.